En yleensä puhu blogissani muien asioista, mutta tämä aihe menee liian lähelle, joten koen, että minun on pakko ottaa tähän aiheeseen kantaa jollakin tavalla.

Vastaan tässä Jonna Purojärven (Piraattinuoret ry:n puheenjohtaja) kirjoitukseen Kontula ja häpeän ruoska.

En ole seurannut tätä asiaa kovin paljon ja olen lukenut ainoastaan aiemmin linkitetyn artikkelin, Facebook-postauksen (alla) ja YLEn artikkelin Anna Kontula paljasti Facebook-uhkailijoiden nimet – “Kansalaisrohkeaa toimintaa”, sanoo rikosoikeuden professori.

Lyhyesti, minä rinnastan tämän asian itse verkossa kokemaani häirintään, johon kenelläkään ei ole ollut mitään kinnostusta puuttua. Julkaistessani lokit siitä taas verkkohäirintä tuli useiden tietoon ja jotkut kanava-operaattorit puuttuivat asiaan ja häiriköitä saatiin poistettua. Lisäksi sosiaalinen media ja tämä blogi tuntuvat minusta ainoilta paikoilta, joissa voin avautua ongelmistani.

Kokemallani verkkohäirinnällä tarkoitan freenode-harassment:ia GitHubissa (Selkeämmin luettava versio (kaikki yhdessä tiedostossa) löytyy klikkaamalla “Mikaela/freenode-harassment” tekstin alla olevan viivan alapuolelta löytyvää http://sprunge.us/ -alkuista linkkiä) ja lisää ongelmistani löytyy tämän sivun linkkilistasta.

Minulle on sanottu, että tämä on eri asia, koska kyseessä on julkinen henkilö ja koska tämä on alunperin lähtenyt liikkeelle muokatuista otsikoista, mutta olen erimieltä. Ketä tahansa voisi väittää julkiseksi henkilöksi vain siksi, että FB-seinän asetukset sallivat julkisen katselun tai henkilö on aktiivinen jossakin sosiaalisessa mediassa tai IRCssä. Muokattu uutisotsikko taas ei minusta poikkea kovin suuresti valheista, joista “tavallisista” ihmisistä levitellään jatkuvasti.

YLEn artikkelissa taas sanotaan seuraavasti:

Nuotion mukaan Facebookissa olleita uhkauksia pitäisi nykyistä useammin puida julkisesti. Parhaimmillaan julkisuus voisi vähentää vihapuhetta. Erityisen tärkeää olisi se, että Facebookin sivustaseuraajat tuomitsisivat vihapuheen äänekkäästi.

Juuri tähän minunkin häirinnän julkaiseminen perustuu, kukaan ei välittänyt tehdä mitään ennen kuin tein asiasta julkisen. Nettipoliisi taas löysi tiensä kyseiseen verkkoon puolivuotta myöhemmin ja oli sitä mieltä, että jos mitään ei ole puoleen vuoteen tapahtunut koko asian voi ajatella unohtuneen.

Mittakaavastakin on puhuttu, kummalla on asiassa enemmän valtaa? Minulla oli tapana ajatella, etten voi puuttua hallitsemillani kanavillani mitekään satuttamiseeni tai minua kohtaan hyökkäämiseen, koska mikäli tekisin niin, olisin “kykenemätön sietämään kritiikkiä” tai “väärinkäyttäisin valtuuksiani”. Edellisellä kerralla kun tätä tapahtui, julkaisin blogissani uuden käytännön kanava-operaattoria vastaan hyökkääminen on yhtä paha asia, kuin tavallista käyttäjää vastaan hyökkääminen.

On myös sanottu tämän julkisen kohtaamisen vähentävän “uskottavuutta”. Vastaukseni tähän taas on, ettei minulla ole uskoa itseäni kohtaan ja mikäli häirintään puuttuminen vaatii “uskottavuuden vähentämisen”, se on hyvin pieni hinta.

Puhuakseni taas kiusaamisesta ala-asteella, siihen tuli tauko vasta isän uhattua ottaa yhteyttä poliisiin. Olin jo silloin niin rikki, etten halunnut poliisin puutuvan asiaan, koska pelkäsin poliisin sanovan, ettei mitään oikeaa kiusaamista ole koskaan ollutkaan ja kyseessä on aivan oma vikani, etten ymmärrä leikkiä/kannustusta/mitälie. Tämä siis on vastaukseni “eikö ole parempi keskustella rakentavassa hengessä, kuin joutua julkisesti arvosteltavaksi”. Tämä ei ollut mahdollista kiusaajien kanssa ja verkkohäiriköihin IRCssä vastaukset tuntuvat olevan umode +g, umode +g osa 2 ja /filter.